St. Peter's church

Raatihuoneen tori

Tori oli 1800-luvulle asti kaupungin talous- ja hallintoelämän keskus. Siinä vietettiin kaupankäynnin lisäksi juhlia ja julkisia oikeudenkäyntejä. Teloittamiseen kasattiin yleensä torin keskelle kukkula, joka katettiin erityisellä mustalla kankaalla. Tällä kukkulalla pyöveli suoritti teloituksia. Historiassa on tiedossa vain yksi kerta, kun Riian kaupungissa ei ollut tuomion täytäntöön saattamiseksi pyöveliä ja sillä kertaa kuolemantuomion toteuttivat kutojien killan jäsenet.

Yhdellä toisella kerralla, kun mestattavana oli entinen pormestari Welling, pyöveli yritti kolme kertaa hakata syytetyn päätä irti, joutuen lopulta leikkaamaan sen omalla veitsellään pois.

Koska teloitukset olivat julkiset, pääsivät kaikki kaupunkilaiset seuraamaan näitä verisiä esityksiä. Väitetään, että yhden tällaisen verisen näytelmän seurauksena päättivät myös lapset leikkiä teloitusta. Pelin seurauksena leikattiin yhdeltä 6-vuotiaalta lapselta pää pois. Nuori murhaajakin tuomittiin kuoleman, tällä kertaa teloitus toteutettiin Ruutitornin kellarissa.

Raatihuoneen torin keskellä näet Hansakaupunkien symbolin, oikeudenmukaisen tuomarin Rolandin patsaan. Jopa vielä sata vuotta sitten etäisyyksiä mitattiin kaupungissa Rolandin miekan terästä lähtien.

Rolandin patsaan vastassa oleva valkoinen rakennus on Raatihuone. Raatihuoneen ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1785. Vuonna 1941 alkuperäinen rakennus kärsi tulipalossa ja 1950-luvulla se tuhoutui täysin. Vuonna 2003 palautettiin vanhan Raatihuoneen rakennus entiselleen.

Raatihuoneen vastapäätä oleva kaunis talo kuului Mustapäiden veljeskunnalle. Mustapäiden veljeskunta oli rikkaiden naimattomien kauppiaiden kilta. Veljeskunnan jäsenillä oli kaupungin sosiaalisessa elämässä monta roolia, vaikkapa esimerkiksi yöllä liikkuvien vartioiden järjestäminen ja paljon muuta. Mustapäiden Veljeskunnan vaakunassa on tummaihoinen pyhimys Pyhä Mauritius. Mustapäiden talo tuhoutui myös vuonna 1941, mutta toisin kun raatihuoneen rakennus, se entisöitiin jo vuonna 1999. Tällä hetkellä rakennuksessa sijaitsee matkailu- ja tiedotuskeskus.

Show map

Our application